Äidin kulta

Tämä on yksi omista suosikeistani.

Keittiön pöydän vahakangasliinan kukat olivat haalistuneet. Siellä täällä oli pinttyneitä tahroja ja leivänmuruja. Kinkkukiusaus jäähtyi Paulin edessä, sillä kiusallinen tilanne oli vienyt hänen ruokahalunsa.
    ”Katso minuun, kun puhun sinulle!” äiti huusi.
Pauli nosti vastahakoisesti katseensa ylös.
    ”Tahdon, että kerrot minulle rehellisesti, mistä olet saanut ne levyt”, äiti vaati. Hänen kasvonsa olivat kiihtymyksen punaamat.
    Paulin ollessa koulussa äiti oli imuroinut pojan huoneessa. Hääriessään hän oli vahingossa tönäissyt Paulin vaatekaappia, jolloin sieltä oli pudonnut maahan kuusi cd-levyä.
    ”Johan mä sanoin, että ostin ne kaupasta.” Pauli vakuutti.
    ”Tarkoitat varmaan, että varastit”, äiti tiuskaisi halveksuntaa äänessään. ”Mihin kukaan muka tarvitsee kuutta samanlaista levyä?”
    ”En mä kuutta mihinkään itse tarvitsekaan. Levykaupassa oli alennusmyynti, ja levyjä sai puoleen hintaan. Ostin sen albumin myös viidelle kaverille, jotka eivät päässeet itse ostamaan. Me digataan samaa yhtyettä, ja ne levyt vietiin käsistä”, Pauli selitti. ”Ja ne kaverit lupasivat maksaa mulle hieman ylimääräistä vaivannäöstä.”
    Äiti kauhoi hermostuneesti kiusausta poskeensa. Pauli näki, että hän puntaroi mielessään poikansa kertomuksen luotettavuutta. Välillä hän alkoi jo näyttää lempeämmältä, mutta tulistui pian uudestaan muistaessaan jotakin.
    ”Olen huomannut, että olet kantanut lähiaikoina kotiin kaikenlaista. Miten sun rahat ovat riittäneet uusin vaatteisiin stereoista puhumattakaan? Mulla ei ole varaa ostaa meille edes uutta kahvinkeitintä.”
    ”Mä olen tienannut aika hyvin sillä lehtien jakamisella”, Pauli muistutti. ”Viikko sitten sain lisäksi vähän bonusta, kun tein ylitöitä.”
Äiti istui pitkään vaiti tuijottaen Paulia. Pauli tökki hajamielisesti kiusausta haarukallaan. Hiljaisuus ja äidin arvioiva katse ahdistivat.
    ”Anna anteeksi, että epäilin sinua”, äiti sanoi vihdoin hiljaa. ”Mutta ymmärräthän, että kun näin ne levyt...”
    ”Ei se mitään”, Pauli sanoi ja hymyili väkinäisesti. Häntä oksetti.
    Hetken kuluttua Pauli meni huoneeseensa ja sulki oven perässään. Hän huokaisi huojentuneena nojaten ovea vasten. Kaikki oli sujunut liian helposti. Onnistumisesta huolimatta Paulin olo oli kaikkea muuta kuin helpottunut. Hänestä tuntui kuin raskas kivi olisi painanut hänen sydäntään. Hän näki levyt kasassa vaatekaapin edessä. Kännykät irvistelivät kenkälaatikoissa ja kannettava tietokone kirjahyllyn takana. Pauli sulki silmänsä ja käski itseään ryhdistäytymään. Ei ollut muuta vaihtoehtoa.
    Pauli kaivoi pari päivää sitten hankkimansa kännykän repustaan. Farkkujensa taskusta kaivamaansa pientä paperilappua silmäillen hän näppäili numerot. Hetken kuluttua karhea miesääni vastasi toisessa päässä.
    ”Mä selvitin sen. Kaikki on okei”, Pauli sanoi ja jäi kuuntelemaan vastausta. ”Selvä. Tulen seitsemältä.”