Paratiisin perilliset
Väestönhistoriaa alkuihmisistä nykypäivään
Sisällys:
Johdanto
Mitä muutos tarkoittaa?
Aikakaudet
1. Luolista korkeakulttuureihin
Apinoiden planeetta
Metalli tulee käyttöön
Metsästyskeihäästä kuokan varteen
Kaupungeista valtioiksi
Egyptiläinen yhteiskunta
2. Antiikin aika
Antiikin ensimmäiset kulttuurit
Kreikka – Sivistyksen kehto
Rooma – Kukoistuksesta tuhoon
3. Keskiaika
Kahtalainen yhteiskunta
Elämää kaupungeissa
Suurten muutosten aika
Keskiaika päättyy
4. Eurooppalaisten maailmanvalloitus
Miksi Eurooppa löysi maailman?
Runsain määrin rikkauksia – Seuraukset Euroopalle
Intiaanien ikävä kohtalo – Seuraukset siirtomaille
5. Teollinen vallankumous ja imperialismi
Teollistuminen alkaa
Kansa liikkeessä
Työväki teollistuneessa yhteiskunnassa
Sosialismi – Työväki porvaristoa vastaan?
Teollistuminen kiihdyttää imperialismia
Teollistumisen seurauksia
6. Demografinen ja hygieeninen vallankumous
Mullistuksia väestörakenteessa
Mikä aiheutti väestönräjähdyksen?
Syntyvyys pienenee
Loppulauselma
Kohti korkeampia päämääriä
Katseet tulevaisuuteen!
(Huomautus: Mahdolliset lähteet, tuntimuistiinpanoja lukuun ottamatta, on
merkitty kappaleiden loppuun hakasulkuihin.
Esseeni päälähteenä olen käyttänyt teosta Eepos - Maailmanhistorian käsikirja,
WSOY 2002, Pirjo Markkola, Katariina Mustakallio, Jarmo Oikarinen, Sari
Oikarinen, Tapio Salminen. Tekstissä olen viitannut kirjaan nimellä "Eepos".)
Johdanto
Esseeni käsittelee väestö-, talous-, sosiaali- ja ympäristöhistoria kivikaudesta nykyaikaan. Sen näkökulmana ovat muutokset ja niiden vaikutus ihmisten elämään.
Mitä muutos tarkoittaa?
Muutoksella tarkoitetaan yleensä jonkinlaista kehitystä, joko hyvää tai huonoa. Muutoksen laatu riippuu usein siitä, kenen tai minkä näkökulmasta asiaa tarkastellaan.
Aikakaudet
Ihmisen historia on jaettu neljään aikakauteen historiallisesti merkittävien muutosten perusteella:
-
Vanha aika (Kivikaudesta Rooman valtakunnan
tuhoutumiseen n. 500 jKr.)
- Keskiaika (Vanhan ajan päättymisestä n. vuoteen 1500)
- (Keskiajan päättymisestä Napoleonin kukistumiseen vuonna
1815.)
- Uusin aika (Uuden ajan päättymisestä nykypäivään.)
Menneisyyden jaottelua
aikakausiin kutsutaan historian periodisaatioksi. Periodisaatio on lähtöisin
1500-luvun humanismin ja uskonpuhdistuksen ajalta. [Eepos s. 9-10]
Aikakaudet ovat vain historian tarkastelemisessa apuna
käytettäviä käsitteitä. Nykyinen jako on hyvin länsimainen eikä siksi sovi
välttämättä kaikkiin kansoihin ja kulttuureihin. Lisäksi sen näkökulma on hyvin
poliittinen.
Menneisyyden tapahtumien historiallinen merkitys muuttuu koko
ajan, eikä jaottelukaan ole pysyvä. Nyt jo voidaan pohtia, istuuko nykypäivän
elämä uusimpaan aikaan. Elämme hyvin erilaista elämää kuin esi-isämme
1800-luvulla, ja uusimpana aika on ehtinyt tapahtua monia merkittäviä muutoksia.
Kenties joku näistä muutoksista olisi voinut aloittaa uuden aikakaudenkin.
1. Luolista korkeakulttuureihin
Apinoiden planeetta
Elämä alkoi kehittyä
maapallolle yli miljardi vuotta sitten. Ihmisen aika maapallolla on kuitenkin
ollut suhteellisen lyhyt. Kehitys ensimmäisistä ihmisen esi-isistä,
hominideista, nykyihmisiin (Homo sapiens sapiens) on kestänyt vain
kolme ja puoli miljoonaa vuotta. [Eepos s. 12]
Ihmisen kehityksen kannalta on hyvin merkittävää ollut tulen
keksiminen, joka tapahtui ehkä jo 700 000 vuotta sitten. Tulen keksiminen
mahdollisti mm. parempien aseiden valmistamisen, ruoan kypsentämisen ja
ihmisyhteisöjen asettumisen kylmemmille seuduille. [Eepos s. 13]
Vanhimmat merkit nykyihmisen esi-isistä on löydetty
Afrikasta, jota niiden arvellaan asuttaneen 100 000 vuotta sitten. Olosuhteiden
muutokset ja ruoan niukkuus pakottivat ihmisyhteisöt jakautumaan pienemmiksi
ryhmiksi ja levittäytymään laajemmille alueille. Tästä syystä ihmislaji alkoi
levitä Afrikasta muualle maailmaan. Leviämisen mahdollisti Homo sapiens
–lajille tyypillinen hyvä sopeutumiskyky. Kun ihminen siirtyi Afrikasta
kylmempään Eurooppaan n. 40 000 vuotta sitten ja vähitellen yhä laajemmille
alueille, suurella osalla maapallosta vallitsi vielä jääkausi. Siksi
ihmislajilta vaadittiin kykyä sopeutua pakkaseen. [Eepos s. 12]
Ihmislaji muokkautui erilaiseksi eri puolilla maapalloa.
Kaukana toisistaan elävien ryhmien tavat ja ulkonäkö erilaistuivat tuhansien
vuosien kuluessa. [Eepos s. 12]
Kivikauden (600 000 – n. 2000 eKr.) loppupuolella Euroopassa
eli muiden hominidien lisäksi rinnakkain kaksi ihmislajia:
neandertalilainen (Homo sapiens Neanderthalis) ja nykyihminen (Homo
sapiens sapiens). Lajit elivät pitkään rinnakkain, ja on oletettu, että
niiden välillä oli jonkinlaista kanssakäymistä. [Eepos s. 12]
Sekä nykyihminen että neandertalinihminen asuivat luolissa,
hautasivat kuolleet ja valmistivat työkaluja sekä aseita. Nykyihmisen
valmistusmenetelmät olivat kuitenkin kehittyneempiä, ja se osasi käyttää kiven
ja puun lisäksi valmistuksessa myös mm. luuta. Nykyihminen oli aivojensa
otsalohkon ansiosta monessa suhteessa neantertalilaista älykkäämpi. Nykyihminen
kykeni neandertalilaisia kehittyneempään puhumiseen, mikä mahdollisti sen
sosiaalisten kykyjen kehittymisen. Puhekyvyn merkitys kehityksessä oli suuri ja
se vahvisti ihmislajin asemaa suhteessa muihin lajeihin. Älykkyytensä johdosta
nykyihminen osasi myös metsästää neandertalilaisia taitavammin ja
systemaattisemmin. Nykyihminen oli sopeutumiskykyisempi ja pystyi laajentamaan
elinpiiriään. Juuri sopeutumiskykynsä ansiosta nykyihminen syrjäytti myöhemmin
itseään vahvemmat ja kookkaammat neandertalinihmiset ja muut hominidit. [Eepos
s. 12-16]
Metalli tulee käyttöön
Kivikautta seurasi
kuparikausi, joka alkoi jo noin 9500 eKr. kuparin keksimisestä. Kupari
keksittiin mahdollisesti vahingossa keramiikan polton yhteydessä. Ihmiset
huomasivat, että kuparimalmia voitiin rikastaa tulen avulla. Kuparin keksiminen
mahdollisti parempien työkalujen ja aseiden valmistuksen.
Noin 3000 eKr. ihmiset keksivät sekoittaa kupariin tinaa.
Näin saadusta pronssista valmistetut esineet olivat huomattavasti kuparisia
kestävämpiä. Pronssin keksimisestä alkoi pronssikausi. Pronssikaudella
Mesopotamiassa syntyi monia kaupunkikulttuureja.
Rautakausi alkoi noin 1500 eKr. raudan
keksimisestä. Raudan keksiminen oli heettiläisten ansiota. Raudan karkaiseminen
oli vaikea operaatio, ja karkaisematon rauta ei sopinut aseiden raaka-aineeksi.
Rautakaudella metallit syrjäyttivät kiven raaka-aineena lopullisesti.
Metsästyskeihäästä kuokan varteen
Kivikaudella
Homo sapiens eli nykyihminen eli pyyntikulttuureissa. Ihmiset elivät pienissä
liikkuvissa ryhmissä, jotka hankkivat elantonsa metsästämällä, keräilemällä
juuria ja hedelmiä sekä syömällä haaskoja, kuten muutkin hominidit.
Metsästäminen oli miesten tehtävä. Naiset huolehtivat lapsista ja auttoivat
keräilemällä. [Eepos s. 12]
Kivikauden ihmiset eivät olleet halukkaita siirtymään
maanviljelykseen, vaikka tekniikka siihen oli jo hallussa. Maanviljelykseen
siirtymiseen ei ollut mitään syytä, sillä pyyntikulttuurien elämä oli
suhteellisen mukavaa ja turvallista.
Riistaa oli runsaasti, joten ravinnonsaanti oli taattu.
Riistan runsautta kuvastaa hyvin tapa, jota kivikauden ihmiset käyttivät usein
metsästyksessä. Esimerkiksi kokonainen mammuttilauma saatettiin tappaa ajamalla
se tulta apuna käyttäen jyrkänteeltä alas. Osa valtavasta saaliista syötiin ja
loput jätettiin mätänemään.
Keski-ikä, n. 40 vuotta, oli myöskin suhteellisen korkea,
koska ihmiset eivät kärsineet sairauksista. Tämä johtui suureksi osaksi siitä,
että pyyntikulttuurien aikaan ihmisryhmät elivät hyvin eristyksissä toisistaan.
Näin ei päässyt syntymään vaarallisia epidemioita.
Koska ravinnon hankkiminen oli helppoa, kivikauden ihmisillä
oli paljon vapaa-aikaa. Vapaa-ajan runsaus mahdollisti taiteiden kehittymisen.
Ihmiset maalasivat korkeatasoisia taideteoksia luolien seinille ja tekivät
pieniä veistoksia. Luolamaalauksista on voitu päätellä, että jo suurriistalla
elävässä yhteisössä oli tapahtunut työnjakoa. Osa väestöstä on keskittynyt
kädentaitojensa kehittelyyn. [Eepos s. 17]
Pyyntikulttuurien onni ei kuitenkaan ollut ikuista. Lopulta
pyyntikulttuurien ihmiset saivat vastaansa monta ongelmaa.
Pyyntikulttuurit vaativat suuren reviirin. Ihmisten menestyminen
pyyntikulttuureissa oli kuitenkin johtanut merkittävään väestön kasvuun.
Ihmisten elintila pienentyi, mikä johti elintason laskuun. Ehkäisykeinoja ei
vielä ollut, joten väestöä täytyi säädellä muilla tavoilla. Abortit olivat
tuolloin teknisesti vaikeita ja johtivat usein äidin kuolemaan. Lastenmurhat
olivat yleisesti hyväksytty keino väestön säätelyssä, ja erityisesti
tyttövauvoja tapettiin. Naisten määrän vähentyessä heidän arvostuksensa
kulttuurissa kasvoi. Yksi keino väestön säätelyssä oli myös imetysvaiheen
pidentäminen.
Jääkauden jälkeinen maailmanlaajuinen ilmaston lämpeneminen
tuotti ongelmia. Luonto metsittyi, mikä johti laidunmaan vähenemiseen.
Laidunmaiden vähäisyys pienensi suurriistan määrää pienten eläinlajien
lisääntyessä. Aluksi selvittiin metsästyksen tehostamisella ja
riistometsästykseen turvautumalla. Tuotannon tehostaminen kuitenkin kiihdytti
luonnonvarojen ehtymistä. Ihmisten täytyi tehdä uusia innovaatioita. Kehitys
johti ihmiset ensin vähittäiseen siirtymiseen maanviljelykseen ja osin myös
kalastukseen.
Muutaman suotuisan vuosituhannen jälkeen subtrooppisten
alueiden ilmasto muuttui kuivaksi. Suotuisana kautena tiheäksi muodostunut
väestö joutui vetäytymään vielä tuottaville mutta kapeammalle vyöhykkeelle.
Väestön keskittyessä tiheämmin samoille alueille, ihmisten oli kehitettävä uusia
elinkeinoja ravinnon turvaamiseksi. Kasvisravinnon merkitys kasvoi. Tiettyjä
viljalajeja alettiin suosia enemmän, jolloin ne yleistyivät. Vähitellen ihmiset
siirtyivät viljelemään niitä. Pyyntikulttuurista siirryttiin suurelta osin
maanviljelyyn noin 9000 – 8000 eKr., ja tätä tapahtumaa kutsutaan
neoliittiseksi vallankumoukseksi. Siirtyminen ei kuitenkaan ollut selkeä
hyppäys, vaan se tapahtui vähitellen. [Eepos s.18, http://www. student.oulu.fi/~jjsimila/siirtmaanv.htm
21.11.2004]
Maanviljelykulttuurit syntyivät itsenäisesti eri alueille
hyvin eri aikoihin. Vanhassa maailmassa maanviljelys ja karjatalous syntyivät
yhtäaikaa ja huomattavasti aikaisemmin kuin Uudessa maailmassa eli Amerikan
mantereella. Euroopan kehitysvauhti oli nopeampaa, koska eurooppalaisilla oli
etulyöntiasema kehityksessä verrattuna Amerikan asukkaisiin. Euraasia oli
huomattavasti suotuisampi kehitykselle, koska siellä oli enemmän viljelykasveja
ja kesytettäviä eläimiä. Keski-Amerikassa taas ei ollut juurikaan kesyyntyviä
kantamuotoja. Siellä maanviljelykseen siirtyminen olisi vienyt liikaa
voimavaroja metsästykseltä. Tästä syystä maanviljelykseen siirryttiin siellä
myöhemmin. Myöskin mantereiden muodoilla oli merkitystä. Euraasian mantereen
leveä muoto helpotti kasvin ja eläinlajien leviämistä, koska leveyssuunnassa
elinolosuhteiden vaihtelut ovat pienempiä. Eurooppa ja Amerikka elivät
toisistaan erossa, kunnes Kolumbus löysi vahingossa Amerikan vuonna 1492.
[Helsingin sanomat 6.11.1999; http://www.sirius.sgic.fi/~juha/slavery.html
20.11.2004]
Maanviljelykulttuurit erosivat suuresti pyyntikulttuureista.
Ihmisten alkaessa viljellä maata heidän täytyi asettua paikoilleen. Tällöin
ihmiset eivät enää keskittäneet kaikkia voimiaan kiertelemiseen paikasta
toiseen, vaan pystyivät käyttämään energiaansa ja kekseliäisyyttään uusiin
tehtäviin ja haasteisiin. Pysyvät asutukset mahdollistivat myöhemmin myös
kaupunkikulttuurin kehittymisen.
Ensimmäiset maanviljely-yhteisöt joutuivat alttiiksi
ympäröivien metsästäjäheimojen hyökkäyksille. Yhteisöt suojautuivat rakentamalla
muureja ja linnoituksia. Vähitellen linnoituksista kehittyi kyliä ja kaupunkeja.
Tämä vaati suuria investointeja. Metsää täytyi raivata pelloiksi sekä rakentaa
teitä ja rakennuksia. Ihmiset kehittelivät myöskin paljon uusia keksintöjä
tuottavuuden lisäämiseksi. Kirjoitustaidon syntymistä edisti viljan varastoinnin
kirjanpito. Viljan kasvattamisen lisäksi ihmiset alkoivat kesyttää lampaita,
sikoja sekä nautoja. Kotieläimistä saatiin lihaa, mutta niitä voitiin käyttää
myöskin apuna maataloustöissä. Myöskin lasten käyttäminen työvoimana oli
yleistä. Ravinnon parantuessa väestö lisääntyi, ja kehitys kiihtyi entisestään,
kun tuotantoa voitiin tehostaa.
[Eepos s. 19]
Paikallaan asuminen kiristi heimojen välisiä suhteita.
Heimojen väliset sodat eriyttivät yhteiskuntaa. Voitettujen heimojen jäseniä
otettiin orjiksi, ja näin yhteisöissä syntyi eriarvoisuutta. Sodat lisäsivät
myöskin naisten ja miesten välistä eriarvoisuutta.
Kaupungeista valtioiksi
Kun maanviljelykseen oli
siirrytty, valtioiden muodostuminen alkoi. Maanviljelykseen siirtymisen lisäksi
merkittäviä tekijöitä valtioinstituution syntymisessä olivat väestönkasvusta
seurannut maataloustuotannon tehostuminen, sodat ja maantieteelliset tekijät.
Väestön kasvaessa tuotantoa täytyi tehostaa, ja tehostajat
nousivat usein yhteisön ”suurmiehiksi”. Nämä suurmiehet kontrolloivat yhteisiä
varastoja ja huolehtivat ja huolehtivat jälleenjakelusta. Säilyttääkseen
asemansa suurmiehet järjestivät suuria jakelujuhlia. Juhlilla he yrittivät
vakuuttaa ihmiset siitä, että heidän johdollaan väestön vauraus olisi taattu.
Juhlimien oli tärkeää, sillä johtajan paikasta oli kilpailua. Vähitellen oli
muodostunut ensimmäinen yläluokka – päälliköt. Yhteiskunta hierarkisoitui.
[Eepos s.21]
Päälliköt kävivät valloitussotia naapurikansoja vastaan.
Seurauksena alueiden laajentumisesta ja väestön lisääntymisestä sota- ja
jakelupäälliköiden mahti kasvoi entisestään. Päällikön asemasta tuli
perinnöllinen, ja päälliköt muuttuivat vähitellen kuninkaiksi. Kuninkaan
käskyjen noudattaminen, kuten tuotteiden toimittaminen keskusvarastoon, ei enää
ollut vapaaehtoista. Tuotteita alettiin kerätä pakollisina veroina. Veroista
kieltäytyminen johti yleensä joko karkotukseen tai maan menetykseen. Talonpojat
joutuivat alistumaan maaorjuuteen. Myöskin sodissa voitettujen kylien tai
kaupunkien ihmiset joutuivat verotuksen piiriin ja orjiksi. Suuren osan
keräämistään tuloista kuningas käytti oman pakkovaltansa edistämiseen.
Viljavarastojen turvin kuningas pystyi pitämään yllä palatsivartiostoa ja
sotureita. Vastapainoksi verotukselle kuningas siis tarjosi suojelusta. Näin
suuret joukot ihmisiä alensivat oman asemansa muutamien harvojen ylentämiseksi.
Keräily- ja pyyntikulttuureissa vallinnut tasa-arvoisuus hävisi. Helpottaakseen
suurten alueiden hallitsemista, kuningas jakoi valtaansa myös paikallisille
päälliköille. Kuninkaalla oli ympärillään suuri joukko virkailijoita, pappeja,
käsityöläisiä ja kauppiaita sekä hovi ja haaremi. Tämä kiihdytti
yhteiskunnallista eriytymistä.
Maanviljelysyhteiskunnassa kehittyi selkeä työnjako.
Kaupunkikulttuurien tarpeisiin syntyi paljon uusia ammatteja. Metsästäjien,
maanviljelijöiden ja kalastajien rinnalle nousi esimerkiksi seppiä,
savenvalajia, kankaankutojia ja kauppiaita. Käsityöläiset muodostivat oman
ryhmänsä. [Eepos s. 21]
Egyptiläinen yhteiskunta
Ensimmäiset korkeakulttuurit
syntyivät hedelmällisille alueille, kuten jokien varsille. Yksi tällainen paikka
on Niilin suisto Egyptissä, jonne kehittyi yksi ensimmäisistä
korkeakulttuureista – Egypti. Vanhimmat merkit Niilin laaksossa kehittyneestä
Faijumin kulttuurista ovat vuodelta 4500 eKr. Faijumin kulttuuri kehittyi
aikojen saatossa Egyptin korkeakulttuuriksi. Jo Faijumin kulttuurissa osattiin
käyttää hyväksi Niilin tulvien tuomaa ravinteikasta lietettä. Alueen viljavuus
taattiin keinokastelujärjestelmillä. Väestö keskittyi Niilin ympäristöön
ilmastollisten muutosten seurauksena. Saharan alueen kuivuttua väestö siirtyi
Niilin läheisyyteen. Siellä sulautui yhteen useita eri kulttuureita, ja sen
seurauksena egyptiläisestä kulttuurista tuli hyvin monipuolinen ja rikas. [Eepos
s. 22-23]
Egyptin historia jakautuu vanhaan (3200-2700 eKr.),
keskimmäiseen (2140-1786 eKr.) ja uuteen valtakuntaan (1575-1087), jotka
jakautuvat dynastioihin. [Eepos s. 25]
Egyptin vahvasti hierarkisoitunut yhteiskunta kehittyi vanhan
valtakunnan aikana. Sen johdossa toimi farao, jota pidettiin jumalan poikana.
Hänen alaisinaan toimivat papisto, virkamiehet, sotilaat, kirjurit,
käsityöläiset ja maanviljelijät. Kaikkein alimpana yhteiskunnassa olivat
työläiset. Farao nojautui valta-asemassaan jumalalliseen järjestykseen. Faraota
palvottiin haukkajumala Horuksen poikana. Farao huolehti kansan hyvinvoinnista.
Kaikki maat ja tuotteet olivat hänen vallassaan, ja hän sai yksin päättää niiden
käytöstä. Jos maata kiusasi kato, viholliset hyökkäsivät tai jokin muu epäonni
kohtasi, egyptiläiset uskoivat faraon menettäneen jumalten suosion. Tällöin
yhteiskunta joutui kaoottiseen tilaan, ja uusi hallitsijasuku otti vallan. Koska
Egyptin kulttuurissa uskonnolla oli suuri merkitys, myöskin papisto oli tärkeä
vaikuttaja maan politiikassa. [Eepos s. 22-32]
Kuva: Egyptin yhteiskuntapyramidi
Vanhan valtakunnan aikana noin
3000 eKr. kehittyi egyptiläinen hieroglyfikirjoitus. Myöskin Egyptiläinen
käsityötaito kehittyi jo tuolloin huippuunsa. [Eepos s. 25,30]
Keskimmäisen valtakunnan aikana egyptiläinen kulttuuri ja
kirjallisuus olivat loistossaan. [Eepos s. 26]
Uuden valtakunnan aikana suurvalta nojasi sotilaalliseen
vallankäyttöön ja yhdisti alueen Eufratista pitkälle Nuubiaan. Egyptiläisten
merenkulku ja kaupankäynti Välimeren yli oli vilkasta, ja rikkaudet kerääntyivät
Egyptiin. Suurin osa raaka-aineista tuotiin Egyptiin kaukaa, esimerkiksi
Libyasta, Siinailta, Palestiinasta ja Nuubiasta. Raaka-aineita oli runsaasti,
mikä edisti kuvataiteiden ja käsityön harjoittamista. Vaihtokauppaa käytiin
ahkerasti, mikä johti metallirahojen yleistymiseen 700-600-luvuilla eKr. [Eepos
s. 26,30]
Monet asiat Egyptin kaupunkimaisesta elämänmuodosta ovat
siirtyneet nykypäiväänkin. Egyptissä kaupunkien rakentamisessa käytettiin
asemakaavaa, talot rakennettiin tiiviisti ryhmiin ja ikkunat oli sijoitettu
sisäpihojen puolelle. Egyptiläinen oikeudenkäyttö ja lait perustuivat
tapaoikeuteen. Egyptiläisillä naisilla oli joitakin oikeuksia, kuten sopimusten
solmiminen. [Eepos s. 27]
Myöhäisten dynastioiden aikana noin 1087-332 eKr. Egypti
joutui kokemaan suuria muutoksia, kun se joutui vuoroin libyalaisten,
nuubialaisten ja persialaisten valloittamaksi. Vuonna 331 eKr. Aleksanteri Suuri
liitti Egyptin Makedonian maailmanvaltaan. Vuonna 30 eKr. Egypti liitettiin
osaksi Rooman valtakuntaa. Kun Rooman valtakunta romahti, Egyptistä tuli osa
bysanttilaista valtakuntaa. Myöhemmin arabit valloittivat Egyptin. [Eepos s. 26]
Egyptin lisäksi muita varhaisia korkeakulttuureja olivat mm.
Mesopotamian alueen Sumeri, Babylonia, Assyria ja Persia.
2. Antiikin aika
Antiikin kulttuurilla tarkoitetaan Kreikan ja Rooman ympäristössä syntynyttä Välimeren alueen korkeakulttuuria. Antiikin kulttuuri erosi aikaisemmista korkeakulttuureista siinä, että siitä saivat alkunsa monet ajattelutavat ja kulttuuriset instituutiot, jotka ovat sulautuneet osaksi eurooppalaista kulttuuria. [Eepos s. 48]
Antiikin ensimmäiset kulttuurit
Ennen kreikkalaisia
Välimerellä oli monia kansoja. Merkittävimpiä niistä olivat foinikialaiset,
kreetalaiset ja mykeneläiset. [Eepos s. 49]
Foinikialaiset asuivat Syyrian rannikolla. He perustivat
suuria kaupunkeja, joiden vaikutuspiiri laajeni siirtokuntien avulla kaikkialle
Välimeren alueelle. Foinikialaiset laajensivat valtapiiriään Karthagon
johtamana Pohjois-Afrikan rannikkoa Espanjaan asti. Foinikialaiset olivat
kulttuurillisesti merkittävä kansa ja heiltä oli peräisin aakkosto, josta
kreikkalainen kirjoitus kehittyi. Foinikialainen kulttuuri kohtasi loppunsa, kun
Rooma 146 eKr. kukisti Karthagon. [Eepos s. 49]
Elämä kreetalaisessa eli minolaisessa kulttuurissa oli
rauhanomaista ja vaurasta. Kreetalainen yhteiskunta perustui hyvin hierarkkiseen
palatsitalouteen, jonka johdossa toimi pappiskuningas. Väestö jakaantui
vapaisiin, puolivapaisiin, vierasmaalaisiin ja orjiin. Kaikkein arvostetuimmassa
asemassa olivat papit ja papittaret. Työ oli jaettu sukupuolten mukaan, ja
naisten vaikutus kulttuurissa oli merkittävä. Minolainen kulttuuri eli
huippukauttaan noin 2000-1500 eKr. Se sai päätöksensä sotaisten mykeneläisten
maihinnousussa. [Eepos s. 50-51]
Mykeneläiset olivat käyneet vuosisatojen ajan kauppaa Kreetan
kanssa, mutta tuhosivat lopulta sen merivallan ja ottivat Välimeren
kaupankäynnin haltuunsa. Mykeneläinen hovikulttuuri kukoisti noin 1400-1200 eKr.
Sodan käynti, metsästys ja juhliminen olivat siinä merkittävässä osassa.
Mykeneläinen kulttuuri tuhoutui noin 1220 eKr. oletettavasti doorilaisvaellusten
yhteydessä. [Eepos s. 51]
Kreikka – Sivistyksen kehto
Minolaisen korkeakulttuurin ja
Mykenen kukoistuksen jälkeen Kreikassa vallitsi pimeänä ja kehittymättömänä
pidetty keskiaika. Todellisuudessa Kreikassa tehtiin kuitenkin tällöin useita
keksintöjä, ja raudan käyttö yleistyi. [Eepos s. 52]
Kreikkalaista kieltä puhunut väestö tuli Kreikan mantereelle
eri monilta alueilta. Kreikkalaiset muodostuivat kolmesta heimosta,
joonialaisista, aiolilaisista ja doorilaisista. Arkaaisena aikana
ennen 750 eKr. kreikkalainen väestö levittäytyi laajemmille alueille. [Eepos s.
52-53]
Kreikkalainen yhteiskunta oli pitkälle eriytynyt.
Kreikkalaiset harjoittivat paljon taiteita, tieteitä, filosofiaa ja politiikkaa.
Tämän mahdollisti orjatalous, joka vapautti monet kreikkalaiset toimeentulon
vaatimista tehtävistä. Kreikassa oli myös kehittynyt sotalaitos, ja merenkulku
edisti kaupankäyntiä.
Kreikka jakautui kaupunkivaltioihin eli poliksiin,
joilla oli oma hallinto. Kaupunkivaltiot olivat kehittyneet Arkaiinisena aikana,
kun vanhat kuninkuuteen perustuneet klaanijärjestelmät olivat hävinneet.
Polikset kehittyivät kaupan ja kulttuurin keskuksiksi. Ne rikastuivat
siirtokuntien perustamisella ja kaupankäynnillä, mutta varallisuus jakaantui
epätasaisesti. Se aiheutti epävakautta polisten hallinnossa ja johti useisiin
valtataisteluihin. Kaupunkivaltioiden välillä vallitsi kova kilpailu, mikä
osaltaan hajautti Kreikkaa. Kaupunkivaltioiden väestö jakautui useisiin ryhmiin:
vähemmistönä oleviin vapaasyntyisiin kansalaisiin, ilman kansalaisoikeuksia
oleviin muualta tulleisiin vapaisiin sekä suureen määrään orjia. Tärkeimmät
Kreikan kaupunkivaltiot olivat Ateena ja sotaisa Sparta. [Eepos s. 53,56]
Muualta polikseen tulleita vapaita ihmisiä kutsuttiin
Ateenassa metoikeiksi ja Spartassa perioikeiksi. Ateenalainen
nimitys tulee sanasta metokoi, joka tarkoittaa kanssa-asujaa.
Useimmat metoikit olivat kreikkalaisia, foinikialaisia,
egyptiläisiä tai arabialaisia. Spartassa heitä kohdeltiin hyvin
epäystävällisesti, kun taas Ateena oli heidän suhteensa vapaamielisempi.
Metoikeilla oli samat taloudelliset velvollisuudet kuin
kansalaisillakin, mutta heidän täytyi lisäksi maksaa erityisveroa. Metoikeilla
ei ollut poliittisia oikeuksia, mutta he olivat oikeutettuja opiskelemaan
gymnasioissa eli kreikkalaisissa lukioissa. Metoikeilla oli naimaoikeus ja
he saivat naida jopa kansalaisia. Heidän jälkeläisensä eivät kuitenkaan koskaan
voineet saada kansalaisoikeuksia.
Metoikit saivat harjoittaa vapaasti omia uskontojaan, sillä
Kreikassa suhtauduttiin yleisesti hyvin vapaamielisesti uskontoihin.
He saivat omistaa irtainta omaisuutta ja orjia, mutteivät
kuitenkaan taloja tai maata. Joskus metoikeista tuli huomattavan rikkaita.
Rikkaiden metoikien lapset saattoivat saada loistavan koulutuksen, jolloin
heistä tuli esimerkiksi taiteilijoita, lääkäreitä ja juristeja.
Metoikien merkitys kaupunkivaltioille oli suuri. Heidän
osuutensa Ateenan talousmahtiin oli merkittävä. Suuri osa käsityöläisistä,
teollisuuden harjoittajista ja kauppiaista oli metoikeja. Lisäksi he olivat
puolustukselle tärkeitä. Heitä taisteli jalkaväessä ja toimi soutajina.
Suuri osa kaupunkivaltioiden väestöstä oli orjia. Orjat
olivat tärkeitä, sillä metoikkeja ei riittänyt kaikkiin tehtäviin.
Eri orjien elämän välillä oli hyvin suuria eroja. Alinta
kastia olivat kaleeriorjat ja osa hopeakaivosten ja maatalouden orjista. He
joutuivat raatamaan usein huonoissa oloissa. Yläluokan kotiorjien elinolosuhteet
saattoivat taas olla erittäin hyvät. Talossa syntyneiden orjien olot olivat
yleensä paremmat kuin ostettujen. Spartalaisia helootteja kohdeltiin
huomattavasti ankarammin kuin Ateenalaisia orjia.
Työn tekeminen oli antiikin kulttuurissa halveksittavaa,
joten lähes kaikki työt teetettiin orjilla. Suurin osa orjista teki työtä
kaupungeissa esimerkiksi yritysten palveluksessa. Orjia käytettiin kaivostöissä,
maataloudessa, laivojen lastaamisessa ja purkamisessa. Kaikki kodin piirissä
tehtävät työt teetettiin yleensä orjilla.
Orjien sallittiin yleensä lisääntyä, mutta he eivät saaneet
solmia avioliittoja. Orjat ja heidän lapsensa eivät myöskään voineet saada
opetusta. Juridisesti orjat olivat esineitä. Heitä voitiin myydä, vuokrata ja
pantata.
Keskimääräisellä vapaalla ateenalaisella oli 50 orjaa, mutta
joillakin saattoi olla jopa tuhat orjaa. Köyhillä ei kuitenkaan ollut varaa
orjiin. Pienviljelijöillä ei myöskään yleensä ollut varaa orjiin, mutta he
saattoivat vuokrata niitä. Myös valtio omisti orjia. Valtion orjien olot olivat
tavallista paremmat. He saivat asua missä halusivat, nauttia palkkaa ja solmia
avioliittoon verrattavissa olevia suhteita.
Suurin osa orjista saatiin sodista. Orjia saatiin myös
merirosvoamalla. Köyhät perheet myivät lapsiaan orjiksi, ja jotkut myivät jopa
itsensä. Lapsia myöskin kidnapattiin ja myytiin orjiksi. Maksukyvyttömiä
ihmisiäkin myytiin orjuuteen, mutta Ateenassa se ei ollut sallittua. Tärkeimmät
orjamarkkinat olivat Kyproksella.
Orjat olivat kreikkalaisille välttämättömiä. Ilman heitä
kreikkalainen yhteiskunta tuskin olisi toiminut.
Kansalaiset käsittivät vain murto-osan Kreikan väestöstä.
Esimerkiksi Attikan (Ateena ja sitä ympäröivä seutu) väestöstä vain 2/5 oli
vapaita kansalaisia. Kuitenkin vain kansalaisilla oli poliittisia oikeuksia.
Siksi Kreikan demokratia oli todellisuudessa vain näennäistä.
Ruumiillista työtä ja kaupankäyntiä pidettiin halventavana,
ja Spartassa se oli jopa kielletty kansalaisilta. Minkä tahansa esineen, jopa
taideteoksen tekeminen oli toisarvoista. Vapaat miehet harjoittivat theoriaa
eli tiedettä, hoitivat valtiollisia asioita ja politikoivat, filosofoivat.
Vapaa-ajallaan, jota oli heillä riitti, he saattoivat esimerkiksi urheilla.
Naiset elivät kaupunkivaltioissa piilossa julkiselta
maailmalta. Naiset eivät muodostaneet yhtenäistä ryhmää. Heidän mahdollisuutensa
toimia yhteisössä riippuivat yhteiskunnallisesta asemasta. [Eepos s. 66]
Muualta kotoisin olevia naisia kutsuttiin Ateenassa
hetairoiksi. Osa heistä toimi viihdyttäjinä ja ilotyttöinä. Tarkimmin
vartioituina elivät aatelisnaiset, joilla oli kansalaisoikeudet. Heidän asemansa
perustui siihen, että heidän lapsensa saivat kansalaisstatuksen. [Eepos s. 66]
Naiset eivät voineet omistaa mitään. Heillä ei ollut
sotilaallisia velvollisuuksia, muttei myöskään poliittisia oikeuksia. [Eepos s.
55,66]
Rooma – Kukoistuksesta tuhoon
Rooma syntyi kahden
kulttuuripiirin väliin. Väestö oli vakiintunut Italian niemimaalle jo
pronssikaudella. 700-luvulla kreikkalaiset asuttivat Sisilian ja Etelä-Italian.
Etruskit asettuivat nykyisen Toscanan alueelle. [Eepos s. 71]
Rooman historia jaetaan kolmeen aikakauteen: kuningasaikaan
(753-509 eKr.), tasavallan aikaan (509-27 eKr.) ja keisariaikaan (27 eKr.-476
jKr.). [Eepos s. 72]
Kuningasaikaan Roomaa hallitsivat aikakauden nimen mukaisesti
kuninkaat. Kolme viimeistä kuningasta olivat etruskeja. Etruskivallan aikaan
Rooman henkinen ja aineellinen kulttuuri kukoisti. Tradition mukaan roomalaiset
karkottivat kuninkaansa vuonna 509 eKr. Etruskit jättivät kuitenkin jälkensä
roomalaiseen kulttuuriin, elämänmuotoon ja uskontoon. [Eepos s. 71-72]
Rooman kansa jakautui maata omistavaan yläluokkaan eli
patriiseihin ja köyhiin plebeijeihin. Varallisuuseroista huolimatta
roomalainen yhteiskunta oli hyvin yhtenäinen, toisin kuin Kreikka. [Eepos s.73]
Tasavallan aikaan Rooman poliittinen järjestelmä perustui
neuvoa antavaan senaattiin ja päätökset tekevään kansankokoukseen. Korkeimmat
virkamiehet valittiin vuosittain vaaleilla. Rooman poliittinen järjestelmä oli
kiinteä ja hyvin organisoitu. Valtio toimi yläluokan ja kansan välillä
rauhoittaen sisäisiä kriisejä, mikä lisäsi Rooman voimaa myös ulospäin. [Eepos
s.74-75]
Perheellä oli suuri merkitys roomalaisessa kulttuurissa. Isän
valta perheessä oli rajoittamaton. Isän eläessä kukaan hänen pojistaan ei saanut
toimia juridisena henkilönä, ellei isä vapauttanut heitä vallastaan. Tytöt
puolestaan olivat koko ikänsä isänsä holhouksen alaisina. Roomalaisten naisten
asema oli kreikkalaisia itsenäisempi. Naiset saivat omistaa ja periä isänsä.
[Eepos s. 76-77]
Rooman voimakkuus oli perustunut hyvin harjoitettuihin
sotilaisiin, valtaideologiaan, oikeuteen, teiden rakentamiseen ja
insinööritaitoon. Rooman oli onnistunut laajentua aina Armeniaan, Assyyriaan ja
Mesopotamiaan asti. Laaja valtakunta koitui kuitenkin roomalaisten ongelmaksi,
kun sen painopiste alkoi siirtyä rikkaaseen itään ja etelään. [Eepos s. 84,90]
Roomalaisten valloituspolitiikka vaati suuren armeijan, hyvän
hallinnon ja tielaitoksen. Niiden ylläpito oli kuitenkin kallista, ja siihen
vaadittiin suurta maataloustuotteiden ylijäämää. Vähitellen suurtilat eli
latifundiat alkoivat syrjäyttää pientiloja. Roomalaiset saivat lisäksi
Egyptin vilja-aitan käyttöönsä, mikä johti pientilojen lopulliseen
syrjäytymiseen. Latifundioilla käytettiin työvoimana orjia, joten maaseuduille
kertyi liikaväestöä työttömiksi jääneistä pienviljelijöistä.
Roomassa alkoi kaupungistuminen. Teollisuuden puuttuminen ja
täysin orjien varassa oleva käsityöläisyys koituivat ongelmiksi, kun maalta
kaupunkiin virtaavalle väestölle ei löytynyt työtä. Seurauksena tästä
kaupunkeihin muodostui kurjalistoa, köyhyyttä ja slummeja. Ne lisäsivät
merkittävästi levottomuuksia ja rikollisuutta kaupungeissa.
Kurjalistollakin oli äänioikeus, ja heiltä ostettiin ääniä,
mikä rappeutti Rooman demokratiaa. Tälle väestölle (proletarii) jaettiin
ilmaista ruokaa valtion varoilla. Vähitellen Rooman muodostunut
”kansalaispalkka” oli aivan liian kallis ratkaisu.
Vallanperimys ei enää määräytynyt pätevyyden vaan
sukulaisuuden nojalla, ja siksi Roomaa hallitsi valtakunnan loppuajalla
epäpäteviä keisareita, kuten Galigula ja Nero. Heidän vastuuton ja taitamaton
tehtävien hoitonsa lisäsi tyytymättömyyttä ja epäjärjestystä. Lopulta Roomassa
vallitsi lähes taukoamaton sisällissota. Kun sotajoukkoja tarvittiin Italiassa,
reuna-alueiden valvonta heikkeni, ja germaaniheimoja vyöryi Roomaan.
Romahtamaisillaan olevaa Roomaa yritettiin pelastaa jakamalla se Itä- ja
Länsi-Roomaan vuonna 395. [moniste]
Maapallon toisella puolella asuneet hunnit joutuivat
nälkäkatastrofin takia lähtemään asuinseuduiltaan. He yrittivät mennä Kiinan
keisarikuntaan, mutta kiinalaiset rakensivat suojakseen Kiinan muurin. Siksi
hunnit suuntasivat matkansa Eurooppaan, jossa he aiheuttivat suurta kaaosta.
Alkoi kansainvaellusten aika. Paine Länsi-Rooman rajoilla kasvoi, ja se romahti.
Itä-Rooma pysyi kuitenkin pystyssä vielä noin tuhat vuotta, vaikka pienentyikin
koko ajan. [moniste]
Rooman imperiumin tuho oli monien tekijöiden summa. Yksi
merkittävimmistä tuhoon johtaneista syistä oli kehityksenkin esteeksi
muodostunut orjuus. Se lisäsi kaupungistumista ja aiheutti työttömyyttä viemällä
kaikki työpaikat. Orjuus ei myöskään houkutellut innovaatioihin. Myöskin
kansalaisuuden myöntäminen liian kevyin perustein oli johtanut Rooman
barbarisoitumiseen ja osaltaan yhteiskunnan kaatumiseen. Toisen vuosisadan
lopulla monet suvut ja poliitikot kävivät keskenään sotaa, mikä heikensi
voimavaroja ja kasvatti armeijan vallan suhteettoman suureksi. [moniste]
Vaikka Rooma romahti, jätti se perinnöksi mm. lain,
maanomistusjärjestelmän, kristillisen kirkon ja sen hallintojärjestelmän sekä
latinan kielen. [moniste]
3. Keskiaika
Keskiaika on osa Euroopan historiaa, eikä se ulotu muualle maailmaan. Keskiaika jaetaan varhais-, sydän- ja myöhäiskeskiaikaan. Keskiaika ajoittuu eri maissa erilailla, mutta yleisesti sen voidaan sanoa kestäneen vanhan ajan päättymisestä noin vuoteen 1500. [Eepos s. 102]
Kahtalainen yhteiskunta
Feodalismin eli
läänityslaitoksen syntymisen taustalla olivat antiikin kaupunkikulttuurin
romahdusta seuranneet rauhattomat olot. Keskusvalta oli heikko, ja
järjestysvalta puuttui. Ihmiset siirtyivät takaisin luontaistalouteen.
Armeijaa tarvittiin vihollisilta puolustautumiseen, mutta sen
ja erityisesti ratsuväen varustaminen ja ylläpito oli kallista. Lisäksi
luontaistalous ja huonot liikenneyhteydet vaikeuttivat puolustamista.
Ratkaistakseen puolustuksellisen ongelman kuningas jakoi
valtakuntansa läänityksiksi parhaille sotapäälliköilleen. Heistä tuli ns.
kruununvasalleja, joiden tehtävänä oli vastata omien lääniensä puolustuksesta.
Kuningas vaati kruununvasalleilta uskollisuusvalan, jonka vastineeksi
kruununvasalli sai läänityksensä. Kruununvasallit läänittivät omia alueitaan
edelleen vasalleille, jotka läänittivät niitä taas alavasalleilleen. Hallitsija
ei voinut olla läsnä kaikkialla, joten hän jakoi tehtäviään muille ja antoi
korvaukseksi osan läänitetyn alueen tuloista. [Eepos s. 199]
Läänin- ja linnanherrat saivat oikeuden kerätä veroja
luonnontuotteina omien armeijoidensa ylläpitoon. Käytännön syistä se oli ainoa
tapa periä veroa, sillä luonnontuotteita ei voitu kuljettaa pilaantumisen takia
pitkiä matkoja kuninkaalle. Rahatalous ei ollut tuolloin vielä yleistynyt
Euroopassa. Vähitellen lähes koko hallinto ja tuomiovalta siirtyi
läänitysylimyksille, ja kuninkaan valta heikkeni. Monet kruununvasallit olivat
itse asiassa keskusvaltaa mahtavampia. Alunperin läänitykset olivat
henkilökohtaisia, mutta muuttuivat vähitellen perinnöllisiksi. Näin oli syntynyt
perinnöllinen ja etuoikeutettu aatelisto. Feodalismi esti valtakunnan
yhtenäistymistä. [Eepos s.119]
Talonpojat maksoivat osan päivittäisestä tuotostaan
lääninherroille ja luovuttivat osan ritarien ylläpitoon. Näin he ajautuivat
usein maaorjuuteen. Maaorjuus poikkesi kuitenkin antiikin orjuudesta, sillä
kristinuskon ansiosta maaorjat säilyttivät ihmisarvonsa. Pahimmillaan maaorjuus
oli Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Maaorjilla oli mahdollisuus vapautua orjuudesta
piileskelemällä tarpeeksi pitkään kaupungissa.
Talonpojan elämä feodaalijärjestelmässä oli kurjaa.
Lääninherrat pitivät heitä varta vasten kurjuudessa. Talonpojat joutuivat
maksamaan viljelyalueistaan, kustantamaan itse jyvät ja vielä maksamaan lähes
kaikki tuotteensa veroina lääninherroille. Talonpojilta vietiin säälimättä
kaikki varallisuus, ja ruokaa riitti hädin tuskin. He joutuivat työskentelemään
joka päivä lukuun ottamatta muutamaa lomaviikkoa vuodessa. Talonpojan arki oli
rankkaa, ja puute jatkuvaa.
Feodalismi ei ollut keskiajalla poliittinen ilmiö tai
yhteiskunnallinen tavoite, vaan se oli luonnollinen ratkaisu hallinnon ja
oikeudenkäytön ongelmiin. Käytännön elämässä tärkeämpää oli yhteisöllisyys.
[Eepos s. 119]
Keskiajan yhteiskunta koostui erilaisista yhteisöistä. Lähes
kaikki ihmiset kuuluivat johonkin yhteisöön, jolla oli oma normisto ja
tapaoikeus. Esimerkiksi talonpojat, käsityöläiset ja kauppiaat muodostivat omia
yhteisöjään. Valtakunnat, kaupunki, kirkko ja muut tuomiovallan alaiset
kokonaisuudet olivat oikeusyhteisöjä. Valtakunta oli vain yksi yhteisö muiden
joukossa. Myös hierarkkisen järjestelmän ulkopuolelle jääneet ihmiset, kuten
ammattivarkaat ja prostituoidut, kuuluivat omiin yhteisöihinsä. [Eepos s. 119]
Keskiaikaisella yhteiskunnalla oli siis kahtalainen luonne.
Se oli alisteinen hierarkia, jota feodaalijärjestelmä edusti, mutta toisaalta
siellä vallitsi myös kokoava yhteisöllisyys. [Eepos s. 119]
Elämää kaupungeissa
Keskiajan yhteiskunnan
lukemattomia sosiaalisia kerroksia yhdisti yhteinen arki ja rituaalinen
yhdessäolo. Julkinen elämä keskittyi yhteisiin tiloihin, joita oli asumusten
ulkopuolella vähän. Kirkot ja hautausmaat toimivat tiloina, joissa tavattiin
toisia ihmisiä, pidettiin kokouksia, neuvoteltiin liiketoimista ja tehtiin
sopimuksia. Kaupankäynti oli kaupungeissa vilkkaimmillaan torien ja katujen
varsilla sekä talojen pohjakerroksissa sijainneissa puodeissa. [Eepos s. 136]
Väestön määrä oli hyvin pieni nykyiseen verrattuna.
Tyypillisessä keskiajan kaupungissa oli vain noin 2500 – 5000 asukasta.
Kaupungit olivat myös pinta-alaltaan pieniä, ja ihmiset olivat tuttuja
keskenään. [Eepos s. 137]
Keskiajalla hygienia oli huomattavasti nykyistä huonompaa. Se
ilmeni mm. likaisina vaatteina ja jätteiden heittämisenä kaduille. Ruokakin oli
usein pilaantunutta. Likaisuus lisäsi tauteja, ja lapsikuolleisuus oli
keskiajalla korkea. [Eepos s. 137]
Suurten muutosten aika
Sydänkeskiajalta lähtien
Euroopassa tapahtui suuria muutoksia. Köyhien ja rikkaiden väliset erot pysyivät
koko ajan kuitenkin suurina. [Eepos s. 124]
Monen sydänkeskiajan ilmiön taustalla oli maatalouden
kehityksestä aiheutunut väestönkasvu. Mullistavaa maataloudelle oli Ranskassa
keksitty kolmivuoroviljely, joka kasvatti sadon määrää. Myöskin uudet keksinnöt
vesi- ja tuulimylly helpottivat viljan jalostusta. Tämä kehitys lisäsi väestöä
ja maa alkoi täyttyä. Väestönpaine purkautui ristiretkinä ja ihmisten muuttoina
uudisasukkaiksi. Paineen tasaannuttua, väestön määrä kasvoi entisestään. [Eepos
s. 124-125]
Lisääntynyt väestö kerääntyi taajamiin, ja Eurooppaan syntyi
enemmän kaupunkeja kuin koskaan ennen. Kehittyi myöskin aivan uudenlainen
kaupunkityyppi, jossa kauppiaat ja käsityöläiset muodostivat suljetun yhteisön.
Kaupunkia hallitsi raati, joka muodostui kauppiaista. [Eepos s. 125]
Sydänkeskiajalla kehittyi myöskin pankkitoiminta. Kauppiaiden
liiketoimintaa helpottamaan keksittiin vekselit, joiden avulla kauppiaat
saattoivat hoitaa liiketoimiaan kotoaan asiamiesten välityksellä. [Eepos s.125]
Euroopan talouden suotuisa kehitys katkesi 1300-luvun alussa
ilmaston tilapäisestä huononemisesta johtuneisiin katovuosiin. Nälänhätä käänsi
väestön määrän laskuun. Viljan hinta nousi ja palkat laskivat. Samaan aikaan
taloudellisen taantuman kanssa sattui rutto. Se aiheutti todellisen
talouskriisin. Viljan hinta ja maan arvo laskivat, koska suuria määriä ihmisiä
menehtyi. Ylimysten talous perustui maan tuottoon, joten he joutuivat
vaikeuksiin. Ihmiset joutuivat hakeutumaan uusille seuduille ja uusiin
ammatteihin. [Eepos s. 138]
Suhdanteiden vaihtelu aiheutti yhteiskunnan jännittymistä,
mikä johti myöhäiskeskiajalla kapinoihin. Ruton jälkeen Ranskasta lähti
liikkeelle talonpoikien kapina, joka kulki läpi koko Euroopan. Myös kaupungeissa
syntyi kapinaa, koska vallasta paitsi jääneet ihmiset nousivat raatien valtaa
vastaan. [Eepos s. 139]
Myöskin valtiollista elämää leimasi kruunun ja ylimystön
taistelu. Hallitsijat tahtoivat keskittää valtakuntansa hallinnon ja hallita
verovaroja. Ylimykset vaativat päästä osalliseksi päätösten teosta. Ylimystön ja
kuninkaiden kamppailu johti sisäisiin riitoihin, joihin myös talonpojat
sekaantuivat. [Eepos s. 139]
Musta surma, joka sai alkunsa 1330-luvun alussa Kiinassa,
levisi kauppateitä myöten Eurooppaan. Siellä se tappoi jopa kolmasosan
väestöstä. Se kulki läpi Euroopan vuosina 1347 – 1351. Suomi oli yksi niistä
harvoista alueista, jotka säästyivät rutolta. [Eepos s. 140]
Merkittävin ruton seuraus oli kiihtyneen väestönkasvun
äkillinen katkeaminen. Kaupunkiväestö toipui rutosta suhteellisen nopeasti,
mutta Euroopan väestöntiheydellä kesti monta sataa vuotta nousta takaisin ruttoa
edeltäneisiin lukemiin. [Eepos s. 141]
Keskiaika päättyy
Siirtyminen keskiajalta uuteen
aikaan tapahtui vähitellen myöhäiskeskiajalla, ja siihen oli monia syitä.
Välimeren kaupan avauduttua ristiretkien ansiosta, Eurooppa
tuli kosketuksiin islamin maihin ja Bysanttiin. Eurooppalaiset alkoivat käydä
kaukokauppaa. Eurooppaan syntyi useita kauppa-alueita, kuten Flanderin
(Hollannin), Venetsian, Genovan ja Hansan kauppa-alueet. Kaupankäynnin
seurauksena porvariston asema korostui feodaaliaateliston kustannuksella.
Euroopassa palattiin rahatalouteen, ja kuninkaatkin alkoivat kerätä verot
rahana. Verotuloilla kuningas pystyi palkkaamaan oman armeijan. Näin
feodaaliaatelisto jäi syrjään kuninkaan saadessa asemansa takaisin. Kuningas
suosi porvaristoa ja antoi kaupungeille etuoikeuksia eli privilegioita.
Keskiajan päätyttyä seurasi itsevaltiuden aikakausi 1500-, 1600- ja
1700-luvuilla.
Olojen rauhoittumisesta ja maatalouden uudistumisesta seurasi
viljan ylituotantoa. Se mahdollisti kaupunkien kasvun, joka oli osa siirtymistä
keskiajalta uuteen aikaan.
Löytöretket alkoivat vuonna 1492, kun Kolumbus löysi
Amerikan. Löytöretket lisäsivät maailmankauppaa, kun ”löydetyistä” kansoista
saatiin uusia kauppakumppaneita. Kaupankäynnin ja löydettyjen kansojen
rikkauksien ryöstämisen myötä eurooppalaiset suurpääomat syntyivät. Kapitalismi
teki vähittäistä läpimurtoaan, kun rahansijoittaminen ja yksityisomistus
lisääntyivät. Voiton tavoittelu yleistyi, ja siirryttiin kohti vapaampaa
kilpailutaloutta.
4. Eurooppalaisten maailmanvalloitus
Löytöretket aloittivat uuden
aikakauden Euroopan historiassa. Löytöretkien aika jaetaan kolmeen jaksoon:
Ensimmäinen kesti 1410-luvulta 1640-luvulle, toinen 1720-luvulta 1780-luvulle ja
kolmas 1800-luvun alkupuolelta ensimmäiseen maailmansotaan. [Eepos s. 154]
Ensimmäisen vaiheen retkien tavoitteet olivat taloudellisia,
ja ne olivat hallitsijoiden järjestämiä. Retkien kohteina olivat Intiaan vievät
meritiet sekä Amerikan ja Siperian sisäosat. [Eepos s. 154]
Toisen vaiheen retket kohdistuivat Tyynelle valtamerelle ja
ne olivat hallitusten rahoittamia. Nämä tutkimusmatkat liittyivät laivaston ja
armeijan tiedusteluun. Ne olivat sekä kaupallisia ja sotilaallisia että
tieteellisiä. [Eepos s. 154]
Kolmannessa vaiheessa retkien kohteena olivat napaseudut sekä
Afrikan ja Aasian sisäosat. Retkien tavoitteet olivat tieteellisiä ja
sotilaallisia. [Eepos s. 154]
Miksi Eurooppa löysi maailman?
Eurooppalaiset eivät suinkaan
olleet ainoita maailmassa, joilla olisi ollut riittävää tekniikkaa ja
mahdollisuuksia löytöretkeilyyn. Myös kiinalaisilla, malaijeilla ja arabeilla
oli tarvittavat taidot tutkimusmatkojen toteuttamiseen. [Eepos s. 155]
Kiinalaiset tekivätkin useita tutkimusmatkoja tärkeimpiin
Intian valtameren satamiin. Heillä ei ollut kuitenkaan kiinnostusta tehdä lisää
tutkimusmatkoja, esimerkiksi Eurooppaan. Kun retkien tavoite oli saavutettu,
niitä ei enää tehty. Kiina ei ollut kiinnostunut alueista, joilla ei ollut
mitään annettavaa sille. [Eepos s. 155]
Eurooppalaiset taas tarvitsivat paremmat yhteydet kaupan
keskuksiin. Tästä syystä juuri eurooppalaiset ”löysivät” maailman. [Eepos s.
155]
Löytöretkien aloittamisen syyt olivat enimmäkseen
kaupallisia. Kaivostoiminta ehtyi Euroopassa myöhäiskeskiajalla, ja jalometallit
olivat välttämättömiä Aasian kaupan takia. Varhaisilla löytöretkillä oli kaksi
tavoitetta; Ghanasta haluttiin kultaa ja Intiasta mausteita. Toisena syynä
eurooppalaisten tutkimusmatkailuun olivat tukkeutuneet kauppatiet itään. Lisäksi
kauppakumppanit idässä olivat alkaneet vetää välityspalkkioita välistä. Yksi
olennainen tekijä atlanttisessa suuntauksessa oli Portugalin ja Espanjan
reconquista eli kamppailu ylivallasta Iberian niemimaalla. [Eepos s. 156]
Runsain määrin rikkauksia – Seuraukset Euroopalle
Löytöretkien johdosta
kaupankäynnin painopiste siirtyi Välimereltä Atlantille. Maailmankauppa alkoi
syntyä, kun Eurooppa sai suorat yhteydet Aasiaan ja Amerikkaan. Kaupankäynti
merireittejä pitkin korvasi vanhat kaupankäynnin muodot. [Eepos s. 160]
Jalometallien tuonti kolminkertaisti Euroopan
rahametallivarannot. Sen seurauksena tuli valtaisa inflaatio. Euroopassa se
johti kansan jakautumiseen ja tuloerojen kasvamiseen. Länsi-Eurooppa rikastui,
ja suurpääomat syntyivät. Kuten edellisessä luvussa kerrottiin, sen johdosta
alkoi kapitalismin orastus. Aluksi rikastuminen myös kasvatti itsevaltiaiden
mahtia. Heistä monet olivat olleet löytöretkien takana. [Eepos s. 162]
Orjia alettiin tuoda Afrikasta 1440-luvulla. Aloite
orjakauppaan ei tullut täysin eurooppalaisilta, vaan monet mustat valtakunnat
käyttivät orjia kauppatavarana. Kolumbuksen löydettyä Amerikan vuonna 1492,
orjia alettiin kuljettaa uudelle mantereelle. Amerikasta eurooppalaiset taas
saivat orjatyövoimalla tuotettuja tuotteita. Tätä kutsuttiin
kolmikantakaupaksi. Eurooppaan virtasi valtavasti raaka-aineita, kuten
puuvillaa ja sokeriruokoa. [Eepos s. 164]
Kolonialismi eli siirtomaiden valtaaminen ja
hyväksikäyttö sai alkunsa, ja eurooppalaiset alkoivat kilvan hankkia siirtomaita
Afrikasta. Siirtomaista tuli Eurooppaan aivan uusia kasveja, kuten peruna,
kahvia ja maissia. [Eepos s. 440]
Intiaanien ikävä kohtalo – Seuraukset siirtomaille
Eurooppalaisten tulo tappoi
Amerikan alkuperäisväestön lähes kokonaan. Syynä intiaanien kuolemiseen eivät
suinkaan olleet eurooppalaisten intiaaneja kehittyneemmät aseet. Itse asiassa
ensimmäiset kolonialistit eivät olisi halunneet intiaanien kuolevan. Väkivallan
sijaan intiaanien kohtaloksi koituivat eurooppalaisten mukanaan tuomat taudit,
joihin heillä ei ollut vastustuskykyä. Eurooppalaisilla oli parempi
vastustuskyky johtuen siitä, että he olivat vuosisatojen ajan olleet tekemisissä
kotieläinten kanssa. Intiaaneilla taas ei juurikaan ollut kotieläimiä, ja
Amerikka oli bakteriologisesti koskematonta aluetta. Ainoita uudesta maailmasta
Eurooppaan levinneitä sairauksia olivat luultavasti jotkin sukupuolitaudit.
[Helsingin sanomat 12.1.1999, Eepos s. 163]
Syyttömiä eurooppalaiset eivät kuitenkaan olleet. He
riistivät intiaaneja, jotka eivät ymmärtäneet eurooppalaisten motiiveja vaan
pitivät heitä ensin jumalina. Intiaanikansat olivat hyvin pieniä ja keskenään
sotaisia, joten niistä ei ollut eurooppalaisille vastusta. Vastarinta pystyttiin
kukistamaan tarvittaessa eurooppalaisten kehittyneemmillä aseilla.
Amerikan kulttuurit alistettiin suurtuotannolle. Yhdessä
maassa tuotettiin usein vain yhtä tuotetta, mikä johti banaanivaltioiden
syntyyn. Banaanivaltiot olivat täysin riippuvaisia eurooppalaisilla, sillä ne
eivät olisi tulleet toimeen omillaan juuri erikoistuneen tuotantonsa takia.
Euroopasta tuotiin uudelle mantereelle joitakin uusia
viljelykasveja ja eläimiä, kuten vehnä ja hevonen. Eurooppalaisten tulo
Amerikkaan toi länsimaista kehitystä, mutta tuhosi alueen alkuperäiset
kulttuurit.
5. Teollinen vallankumous ja imperialismi
Teollinen vallankumous hidas mutta suuri harppaus, aivan kuten maanviljelyn ja karjanhoidon omaksuminen tuhansia vuosia aikaisemmin. Sen vaikutukset jokaisen ihmisen elämään olivat mullistavat. [Eepos s. 258]
Teollistuminen alkaa
Tärkeimpiä syitä
teollistumiselle olivat kasvanut kaupankäynti ja eurooppalaisten levittäytyminen
valtamerien taakse. Ne olivat rikastuttaneet eurooppalaisia kauppiaita, joilla
oli nyt varaa investoida teollisuuteen. [Eepos s. 242]
Monissa Euroopan maissa haluttiin eroon yhteisistä pelloista.
Pellot jaettiin talojen kesken. Maanomistajat ja varakkaat vuokraviljelijät
hyötyivät uudistuksista saaden paremman tuoton maistaan. Maatyöläiset taas eivät
voineet enää käyttää yhteisiä maita, mikä huononsi heidän asemaansa.
Aitaamisliikkeen karkottamat maatyöläiset etsivät itselleen uutta työtä
kaupungeista, ja näin teollisuus sai työvoimaa. [Eepos s. 241-242]
Ratkaisevan sysäyksen teollisuuden kehittymiselle antoivat
uudet keksinnöt, joita voitiin käyttää teollisuuden tarpeisiin. Ensimmäisiä
tällaisia koneita olivat kutomakoneet, jotka syrjäyttivät käsikudonnan Englannin
puuvillatehtaissa. Käyttövoima koneisiin saatiin kivihiilestä ja höyrykoneesta.
[Eepos s. 242-243]
Nopeasti kasvavasta väestöstä löytyi kysyntää teollisuuden
tuotteille. Myöskin löytöretket ja kolonialismi toivat tuotteille uusia
markkinakohteita.
Näin ollen teollisuudella oli kaikki tarvitsemansa eli
pääomaa, tuotannontekijöitä, tuotantoteknologiaa ja kysyntää. Edellytykset
teolliselle vallankumoukselle oli luotu. [Eepos s. 242]
Teollistuminen alkoi Englannissa 1700-luvun alkupuolella, ja
levisi 1900-luvun alkuun mennessä muualle Eurooppaan. Sen kehitystä vauhdittivat
edellä mainittujen asioiden lisäksi maantieteelliset tekijät ja hallitusten
toimenpiteet. Englannin teollistumista olivat lisäksi edistäneet vanhastaan hyvä
laivasto, kehittynyt pankkijärjestelmä ja teollisuuden raaka-aineiden hyvä
saatavuus. [Eepos s.239, 242]
Koneellisen tuotannon edut käsin tehtyyn työhön verrattuna
liittyivät tehokkuuteen. Tuotteita pystyttiin tuottamaan enemmän entistä
halvemmalla, mikä alensi valmiiden tuotteiden hintaa. Näin saatiin halpoja
tuotteita kotimaan markkinoille ja siirtomaihin.
Kansa liikkeessä
Teollistuminen laittoi kasvan
väestön liikkeelle. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin ja
teollisuuskeskuksiin. Miljoonat ihmiset uskaltautuivat myöskin Atlantin toiselle
puolelle, Amerikkaan. Siirtolaisuus jatkui vilkkaana koko 1800-luvun ja saavutti
huippunsa 1900-luvun alussa. [Eepos s. 246]
Länsi-Euroopassa kaupungit kasvoivat teknisten ja
taloudellisten tekijöiden vaikutuksesta suuremmiksi kuin koskaan ennen. Väki
virtasi kaupunkeihin tehtaiden tarjoaman työn perässä. Se lisäsi Euroopan
sisäisiä eroja, sillä Itä- ja Pohjois-Euroopassa suurin osa väestöstä pysyi
maalla aina toiseen maailmansotaan asti. [Eepos s. 247]
Työväki teollistuneessa yhteiskunnassa
Teollistumisen alussa
kaupunkeihin työn perässä muuttaneet ihmiset kohtasivat asuntopulan. Vaikka
kurjat elinolosuhteet eivät olleet maalaisille uutta, oli juuri teollistuneessa
yhteiskunnassa vielä monia epäkohtia, jotka koskivat erityisesti
työläisiä.[Eepos s.248]
Työläisten työpäivät olivat suhteettoman pitkiä. Jotkut
lapset joutuivat pienestä pitäen osallistumaan rankkaan työhön tehtaissa. He
olivat usein aikuisia suositumpaa työvoimaa, koska heidän palkkansa oli
pienempi, mutta he pystyivät suorittamaan useita tehtäviä yhtä hyvin kuin
vanhempansa. Vaikka työläisillä oli kurjat työolot, pieni palkka ja luonnottoman
pitkä työaika, kysyntää tehtaiden työpaikoista riitti työvoiman liikatarjonnan
takia. Juuri siksi tehtaiden omistajat pystyivätkin repimään työntekijöistään
kaiken irti. Jos tehtaan työntekijät olisivat ruvenneet vaatimaan parempaa
palkkaa tai työoloja, heidän tilalleen olisi saatu heti uutta, vaatimattomampaa
porukkaa. Työmarkkinoilla vallitsikin ns. rautainen palkkalaki. Porvaristo
nautti valtavasta elintason noususta työväestön kärsiessä pahasta
kurjistumisesta.[moniste, Eepos s. 264]
Työläisten asema kuitenkin parani 1800-luvulla, kun
uudenlainen ajattelu kiinnitti huomiota työväestön elinoloihin, ja ennen
itsestään selviä asioita tahdottiin uudistaa. Sosiaalipolitiikka turvasi
kaikkien toimeentulon, ja työläisten oloja alettiin säädellä erilaisin laein.
Työsuojelu aloitettiin lapsista ja naisista, kunnes lopulta se ulottui myös
miehiin. [Eepos s. 264-268]
Sosialismi – Työväki porvaristoa vastaan?
Teollistuvassa ja
kaupungistuvassa Euroopassa virisi sosialistinen ajattelu. Mm. Engelsin ja
Marxin kehittämä yhteisomistusta ajavan aatesuunnan uskottiin uppoavan
työväestöön. Uskottiin, että slummiutunut ja kurjallistunut työväestö tulisi
vähitellen luokkatietoiseksi. Ensin se huomaisi porvariston pahimmaksi
vihollisekseen, jonka jälkeen se tajuaisi joukkovoimansa. Tästä seuraisi
työväestön tekemä vallankumous ja sosialistisen yhteiskunnan synty.
Marx oletti, että vallankumous tapahtuisi ensiksi
Englannissa, joka oli pisimmälle teollistunut. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan
vallankumous tapahtuikin 1917 Venäjällä, joka oli takapajuinen maatalousmaa.
Teollistuneessa Länsi-Euroopassa sen sijaan ei koskaan tapahtunut pysyvää
sosialistista vallankumousta. Syynä tähän oli se, että teollistuminen itse
asiassa paransi työväestön elintasoa. Marxin virheelliset olettamukset
kuvaavat hyvin tapaa, jolla teollistumiseen aikanaan suhtauduttiin.
Teollisuus kiihdyttää imperialismia
Teollistunut Eurooppa tarvitsi
halpoja raaka-aineita ja työvoimaa sekä markkinoita tuotteilleen. Lisäksi
Euroopan resurssit eivät enää riittäneet kasvavan väestön elättämiseen, vaan
elintarvikkeita täytyi hakea muualta. Myöskin tuotantokustannusten kasvaminen
Euroopassa työläisten parantuneiden oikeuksien takia, houkutteli valtioita
siirtomaiden ottamiseen.
Euroopan ulkopuolisten alueiden hallinnan merkitys korostui,
ja kilpailu siirtomaista kiihtyi. Afrikan, Aasian ja Amerikan alueita jaettiin
eurooppalaisten suurvaltojen kesken. Vahvimpia imperialistista politiikkaa
harjoittaneista maista olivat Iso-Britannia, Ranska ja Belgia. 1800-luvun
lopulta toisen maailmansodan alkuun kestänyttä siirtomaavallan aikaa kutsutaan
imperialismin kaudeksi.
Imperialismin seuraukset siirtomaille olivat enimmäkseen
huonot. Siirtomaiden omat taloudelliset järjestelmät rappeutuivat ja
yksipuolistuivat. Positiivisina vaikutuksina voidaan nähdä rauta- ja maateiden,
satamien sekä posti- ja lennätinlaitosten tulemisen siirtomaihin, sillä ne
hyödyttivät jossain määrin alueiden alkuperäisväestöä.
Eurooppa pystyi imperialismin seurauksena kasvattamaan
teollista tuotantoaan, mikä vaurastutti sitä entisestään.
Teollistumisen seurauksia
Teollistuminen ei tarkoittanut
ainoastaan tuotantotapojen muutosta, vaan sen merkitys oli todellisuudessa
huomattavasti suurempi. Laajat muutokset vaikuttivat kaikkien ihmisten elämään.
Teollistuminen kiihdytti talouskasvua, muutti yhteiskuntarakennetta ja keskitti
tuotantoa teollisuuspaikkakunnille. Se kasvatti kaupunkeja, ja maaseudun elämä
muuttui. [Eepos s. 238]
Yksi merkittävimmistä teollistumisesta seuranneista hyödyistä
oli elintason nousu.
Teollistuminen johti nopeaan kaupungistumiseen, jossa
teollisuus loi työpaikat. Muuttuneessa yhteiskunnassa maataloustuotteiden
markkinat kasvoivat, ja vähitellen maatalouskin koneistui.
Sosialismin ideologia sai myöskin alkunsa teollistumisesta ja
kaupungistumisesta.
Lisäksi teollinen vallankumous aiheutti rahatalouden
lopullisen läpimurron Euroopassa.
Teollistuminen myöskin ”kutisti” maapalloa. Uusien
keksintöjen, kuten puhelimen ja sähkösanoman, ansiosta viestit kulkivat
huomattavasti entistä nopeammin pitkiäkin välimatkoja. Raaka-aineet kuljetettiin
tehtaille junilla ja höyrylaivoilla, joilla valmiit tuotteet vietiin edelleen
markkinoille. [Eepos s. 238-239]
Teollistumisen ajan muutokset jakoivat Euroopan
teollistuneeseen, demokratisoituvaan länsiosaan ja maatalousvaltaiseen,
poliittisesti epävakaisempaan itäosaan. Teollistuminen hyödytti lähinnä läntistä
Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Se osa muusta maailmasta, jota teollistuminen
kosketti, alistettiin raaka-aineiden tuotantoon ja teollisuustuotteiden
markkina-alueeksi. Käsityön ja tuotannon painopiste oli ollut 1800-luvun alkuun
Euroopan ulkopuolella. Länsimaisen tuotannon kasvu romahdutti muiden maiden
suhteellisen osuuden tavarantuottajina ja kutisti niiden tuotantoa. [Eepos s.
239,245]
Teollistumisessa oli siis hyvät ja huonot puolensa. Hyvinä
puolina voidaan mainita teollistumisen tuoma vauraus ja uudet mahdollisuudet. Se
nopeutti taloudellista kasvua ja levitti vaurautta koko yhteiskuntaan.
Teollisuus myöskin antoi työtä köyhille perheille, ja paransi työväestön
elintasoa. Sillä oli positiivinen vaikutus koko yhteiskunnan hyvinvointiin.
[Eepos s. 259-260]
Toisaalta huonoina puolina voidaan pitää sitä, että
teollisuus lisäsi ristiriitoja ja taloudellista eriarvoisuutta. Teollistumisen
alkuaikoina varjopuolina pidettiin työläisten kurjia työoloja, vaikka ne eivät
olleet sen paremmat maataloudessakaan. [Eepos s. 259-260]
6. Demografinen ja hygieeninen vallankumous
Mullistuksia väestön rakenteessa
1800- ja 1900-luvuilla maailma
koki räjähdysmäisen väestönkasvun, jollaista ei tiettävästi koskaan aikaisemmin
ole ollut. Vuoden 1800 tienoilla alkoi katkeamaton väestönkasvu, joka jatkui
vuosikymmeniä, jopa pari vuosisataa. Nopeimmin väestö kasvoi Euroopassa.
Erityisesti valkoinen väestö, myös muualla kuin Euroopassa, näytti lisääntyvän
voimakkaasti. Väestönkasvua tapahtui lähes kaikkialla maailmassa.
Väestön räjähdysmäinen lisääntyminen muutti väestön
rakennetta, ja tätä tapahtumaa kutsutaan demografiseksi
vallankumoukseksi.
Väestön kasvu oli alkanut kiihtyä 1700-luvun puolivälissä,
kun kuolleisuus laski. Suuret väestökriisit, jotka lisäsivät kuolleisuutta,
vähenivät ja loppuivat lopulta kokonaan. Myös normaali kuolleisuus alkoi
pienentyä. Erityisen merkittävää oli pikkulasten kuolleisuuden pieneneminen
syntyvyyden pysyessä jatkuvasti suurena. Tuloksena tästä väestö alkoi kasvaa
voimakkaasti.
Mikä aiheutti väestönräjähdyksen?
Valtaisa väestönräjähdys
herätti hämmästystä jo aikalaisissa. Siihen on esitetty useita syitä.
Yksi väestönkasvua kiihdyttänyt tekijä oli rauha. Napoleonin
sotien päättymisestä 1815 ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen 1914 Euroopassa
vallitsi pitkä rauhan kausi.
Yksi merkittävä syy väestönräjähdykseen oli todennäköisesti
lääketieteen kehityksessä ja hygienian yleistymisessä. Ihmisiä valistettiin
hygieniaan, terveydenhoitoon ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Se nosti
keskimääräistä elinikää ja kiihdytti osaltaan väestönkasvua. Myöskin rokotusten
yleistyminen vähensi tautien leviämistä.
Kolmantena syynä väestönräjähdykseen voidaan pitää entistä
parempaa ravinnonsaantia. Se johtui uusista viljelykasveista ja
viljelymenetelmistä sekä kehittyneistä kuljetusjärjestelmistä. Teiden, kanavien
ja rautateiden ansiosta ruokaa voitiin kuljettaa ylijäämäisiltä alueilta
puutteesta kärsiville.
Yhtenä syynä väestön jatkuvaan ja pitkäaikaiseen kasvuun oli
maatalouden tuottavuuden kasvaminen, joka takasi ravinnon kasvavalle väestölle.
Syntyvyys pienenee
Väestön räjähdysmäinen
lisääntyminen keskeytyi ehkäisyn yleistymiseen. Syntyvyys pieneni yhtäaikaa
kuolevuuden kanssa, ja 1900-luvun puolella saavutettiin uusi tasapaino alemmalla
tasolla. Näin demografinen vallankumous oli tullut päätökseensä.
Väestön kasvun tasoittuminen ei tapahtunut samaan aikaa
kaikkialla maailmassa eikä myöskään samoissa yhteiskuntaluokissa. Ensimmäiseksi
syntyvyys saatiin kuriin parhaassa asemassa olevien, koulutettujen ja
kaupunkilaisten keskuudessa.
Syntyvyyden säännöstely merkitsi suurta muutosta. Enää
väestön määrää ei määrännyt luonto vaan ihmisillä oli mahdollisuus huolehtia
siitä.
Loppulauselma
Kohti korkeampia päämääriä
Perustarpeet ovat aina
ohjanneet ihmisen toimintaa. Ravinnon, turvan, seksuaalisen tyydytyksen ja
jälkeläisistä huolehtimisen tarpeet sekä kuolemanpelko ovat voimakkaita. Usein
ihmisen toiminnassa on korostunut oman edun tavoittelu.
Kun ihmiset ovat saavuttaneet perustarpeensa, he ovat voineet
asettaa elämälleen yhä korkeampia päämääriä, kuten turvallisuuden tai
sivistyksen. Päämäärien saavuttamiseen on vaadittu kehitystä, mutta se ei ole
aina vienyt oikeaan suurtaan.
Väestön kasvu on tuottanut ihmiskunnalle ongelmia kautta
aikojen. Kasvavan ihmismäärän perustarpeiden täyttäminen on vaatinut kehitystä.
Aluksi elettiin keräily- ja pyyntitaloudessa, josta siirryttiin maanviljelyyn,
kunnes teollistuminen mahdollisti nykyisen väenpaljouden.
Ihmisten oman edun tavoittelu on ilmennyt historiassa
itsekkyytenä ja epäoikeudenmukaisuutena toisia ihmisiä kohtaan. Toisaalta se on
vienyt myös kehitystä eteenpäin.
Katseet tulevaisuuteen!
Tulevaisuuden ongelmat
liittyvät todennäköisesti hallitsemattomaan väestönkasvuun ja ekokatastrofeihin.
Väestönkasvun ongelmat liittyvät raaka-aineiden, tilan ja
juomaveden loppumiseen. Tulevaisuuden sodat saatetaan käydä juomavedestä, joka
on meidän suomalaisten rikkaus. Muuttoliikkeet suuntaavat ehkä juomaveden
perässä tänne. Suomen vesi saattaa olla tulevaisuudessa ehkä öljyäkin
arvokkaampaa.
Todennäköistä on, että jossain vaiheessa maailman väestön
määrä romahtaa. Syynä tähän voi olla ekokatastrofi, joka meitä jo nyt uhkaa.
Toinen mahdollinen väestöä romahduttava tekijä voi olla maailmanlaajuinen
epidemia eli pandemia, joka on luonnon oma keino karsia ylisuuria populaatioita.
Kasvihuoneilmiö ja otsoniaukot ovat todennäköisesti ihmisen
aiheuttamia luonnonkatastrofeja. Saastuttamiseen on kiinnitettävä entistä
enemmän huomiota katastrofien välttämiseksi. Nykyään energiantuotanto on suuri
saastuttaja, mutta saastuttaville tuotantomuodoille on olemassa vaihtoehtoja.
Yksi merkittävä vaihtoehto on ydinvoima, jonka ongelmat liittyvät
radioaktiiviseen ydinjätteeseen. Mielestäni ydinvoima on tällä hetkellä paras
energian tuotantokeino. Siitä saatava energia on halpaa, ja ydinjätteet
pystytään varastoimaan turvallisesti, kunnes niille keksitään lopullinen
sijoituspaikka. Uusia tuotantotapoja keksitään koko ajan, ja yksi
kehityskelpoisimmista on vetyvoima. Vety luovuttaa palaessaan paljon energiaa ja
sen palamistuotteena syntyy puhdasta vettä. Vetyvoimaan siirtyminen saattaa
hyvinkin olla tulevaisuuden tärkein keino välttyä ekokatastrofilta.
Nykyajan maailma ei ole tasa-arvoinen. Epätasa-arvoisuus
näkyy selvimmin kehitysmaiden ja länsimaiden välisissä eroissa. Rikkaudet ovat
keskittyneet valkoisille. Valkoiset myöskin saastuttavat eniten. En usko, että
kehitysmailla tulee tätä menoa koskaan olemaan mahdollisuuksia puolustaa itse
asemaansa. Siksi länsimaiden tulisi miettiä tosissaan ratkaisuja nälänhätään ja
kuivuuteen, josta hyvin suuri osa maapallon väestöstä kärsii.
Minä suhtaudun tulevaisuuteen toiveikkaasti. Vaikka ongelmia
on monia, uskon ihmisten keksivän suurimpaan osaan niistä ratkaisuja, niin kuin
on tapahtunut ennenkin. Kehitys on huimaa, ja koko ajan tehdään uusia
mullistavia keksintöjä, joiden sovellutukset auttavat ongelmissa.
Kehitys antaa ihmiskunnalle uusia mahdollisuuksia, mutta tuo
mukanaan myös vastuuta. Vastuu voi liittyä toisiin ihmisiin tai koko maapalloon.
Toivon, että ihmiset pystyvät aina säilyttämään lajilleen
tyypillisen inhimillisyyden. Kehitys on hyvä asia, kunhan sydän pysyy vauhdissa
mukana.