Unohdettu

Realistinen novelli, joka sijoittuu vanhainkotiin.

    "No niin, mennäänpäs nyt pesulle!" hoitaja sanoi ja auttoi Siskon ylös vuoteesta. Ei siinä Siskon mielipidettä kysytty. Maanantaina mennään pesulle kello 13, ja sen jälkeen on ruokailu. Sisko olisi vain tahtonut nukkua.
    Hoitaja riisui Siskolta vaipat ja talutti hänet suihkuhuoneeseen. Siskoa heikotti, ja hän pelkäsi kaatuvansa. Siskoa hävetti seistä siinä vieraan ihmisen pestävänä. Hän tunsi olonsa avuttomaksi ja heikoksi, mutta silti hän olisi tahtonut hoitaa pesunsa yksin.
    Kun sisko istui ruokasalissa, hänen katseensa seurasi muita ruokailijoita. Kaikki olivat vanhoja ja väsyneitä. Siskonkin elämä läheni loppuaan - ennen kuin se oli kunnolla ehtinyt alkaakaan. Niin paljon oli jäänyt tekemättä, ja nyt hän ei kyennyt enää edes kävelemään yksin. Hänen tilanteensa ei kuitenkaan ollut pahimmasta päästä. Sisko näki joitakin vanhuksia syötettävän kuin pikkulapsia.
    Illalla Sisko makasi vuoteessaan. Hänen huonekaverinsa kuorsasi jo sikeässä unessa. Sisko ei saanut unta. Hän kuunteli kuorsausta, joka kaikui paljasseinäisessä huoneessa muuttuen epämääräiseksi kuminaksi.
    Huone oli melkein tyhjä. Ainoat esineet sänkyjen lisäksi huoneessa olivat radio, pieni pöytä ja kaappi. Päivisin Sisko viihdytti itseään kuuntelemalla radiota. Joskus hän pyysi hoitajaa auttamaan hänet ikkunan ääreen. Siinä hän saattoi istua tuntikausia katsellen ihmisiä puistossa. Hän tunnisti jo melkein jokaisen, joka kävi puistossa, mutta kukaan heistä ei tuntenut häntä.
   Siskolla ei ollut ystäviä, ja sukulaiset vierailivat hänen luonaan hyvin harvoin.
   Kymmenen vuotta sitten Siskon lapset olivat hankkineet Siskolle paikan vanhainkodista. Aluksi he olivat vierailleet hänen luonaan monta kertaa viikossa. Lastenlapset olivat laulaneet hänelle, ja Siskolla oli tuntunut olevan koko ajan juttuseuraa.
    Pian Siskon lasten kiireet kasvoivat, ja lastenlapset vanhenivat. Heidän vierailunsa harvenivat vuosi vuodelta. Nykyään he kävivät Siskon luona muutaman kerran vuodessa. Sisko arvasi, että nekin käynnit tapahtuivat enää vain velvollisuudentunnosta. Ei hänen elämänsä enää ketään oikeasti kiinnostanut. Sisko ei tiennyt mitään tietotekniikasta, hän ei ollut selvillä maailman tilanteesta eikä hänen elämässään tapahtunut mitään jännittävää, josta voisi kertoa.
    Siskolla oli vain muistoja, joita kukaan ei tahtonut hänen kanssaan jakaa. Hänet oli unohdettu.